Viikonloppuna ajettu Sastamalan Enset SM-ralli tarjosi jälleen mielenkiintoisen kattauksen SM2-luokan osalta. Joonas Tokeella ei ollut onnetar matkassa, sillä hän menetti rengasrikon vuoksi otteensa kärkiryhmän sijoituksiin.

SM2-luokan pistejohdossa kilpailuun startanneet Joonas Tokee ja kartanlukija Jani Salo saapuivat ensimmäiseen huoltoon neljännellä sijalla.

– Kisa lähti ihan kivasti käyntiin ja ajaminen tuntui hyvältä, mutta jäimme suhteessa kärkeen aika paljon. Tästä hieman sisuuntuneena lähdin kiristämään vauhtia ensimmäisen huoltotauon jälkeisille pätkille, Tokee kertasi.

Heti EK3:n alussa Subaru-kuski osui kiveen ja autosta hajosi rengas ja vanne. Kuljettajapari päätti vaihtaa renkaan pätkällä, joka olikin siinä tilanteessa oikea ratkaisu.

– Rengassavotan myötä jäimme neljä minuuttia kärkeen, joten meidän kisa oli kärkisijoitusten osalta ohi. Samassa rytäkässä auto kärsi muitakin vaurioita, jotka vaikuttivat ajamiseen. Seuraavat EK:t ennen huoltoa olivat sen vuoksi haastavia.

– Päivän toisessa huollossa saatiin auto kuntoon ja sen jälkeen ajettiin puhtaasti maaliin, että saataisiin kaikki mahdolliset pisteet kisasta. Vaikeuksien jälkeen tuloksena oli sentään kuudenneksi korkeimmat pisteet, jotka nekin ovat tosi tärkeitä mestaruuskamppailun kannalta.

– Nyt nollataan tilanne ja lähdetään hyvillä mielin kauden viimeiseen kisaan Turkuun. Käytännössä kaikki on vielä auki mestaruuden suhteen, ja sitä lähdetään määrätietoisesti tavoittelemaan, Joonas Tokee päätti.

Ralli SM-sarjan päätöskisa koittaa syyskuun lopussa Turussa, jossa selviää huipputasaisen luokan mitalien kohtalo. Viimeisessä kisassa on vielä peräti neljällä SM2-luokan kilpailijaparilla mahdollisuudet SM-titteliin.

SM2-luokan pisteet 6/7 osakilpailun jälkeen:

1. Esa Ruotsalainen 97
2. Henrik Pietarinen 93
3. Joonas Tokee  91
4. Ville Hautamäki 77
5. Jarkko Nikara 55

2018-09-03T10:43:11+00:00 syyskuu 3, 2018|