Julkaistu: 17.08.2018

Avoimia työpaikkoja tarjoamaan konealan asiakalähtöisintä palvelua!

 

Haemme henkilöstö- ja palkkahallinnon harjoittelijaa Lempäälään.

Meillä pääset tekemään oikeita töitä ja saat arvokasta kokemusta HR-tehtävistä. Tehtäviisi kuuluu muun muassa henkilöstötietojen ylläpitäminen eri tietojärjestelmissä (mm. palkkahallinto, työterveyshuolto, henkilöstöetuohjelma), käyttäjätunnusten hallinnointi, matkalaskujen käsittely, työajanseurannan ja työaikapankin sekä lomien ja muiden poissaolojen koordinointi. Avustat rekrytoinneissa, työsopimusten ja toimenkuvien laatimisessa.  Työstät päivittäistä työtä helpottavia ohjeita esimiehille, avustat henkilöstö- ja perehdytyssuunnittelussa sekä henkilöstötiedottamisessa. Osallistut myös henkilöstötilaisuuksien järjestämiseen.

Yhtiöissämme työskentelee jo yli 150 työntekijää ja heidän lisäksi huolehdimme harjoittelijoiden ja opiskelijoiden hallinnollisista asioista. Toimintatapamme on asiakaslähtöinen ja joustava.

Odotamme HR-harjoittelijalta jo jonkin verran tuntemusta henkilöstöasioista sekä yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja. Ripeä ja systemaattinen työskentelytapa sekä nykyaikaiset tietotekniset taidot (Excel, henkilöstö-/palkkahallinnon järjestelmät) ovat tarpeen päivittäisessä työssä.

Tarjoamme kokopäiväistä harjoittelupaikkaa syyskuusta alkaen noin 3–6 kuukaudeksi. Jos kaikki menee hyvin, voi harjoittelusta hyvinkin seurata pitkäaikainen, kokopäiväinen työpaikka. Olemme voimakkaasti kasvava ja kehittyvä konetalo ja tähtäämme lähivuosina myös kansainvälisille markkinoille.

Soita meille: Henkilöstöjohtaja Satu Särkkä, puh. 0400 980 630. Lähetä hakemuksesi sähköpostitse rekry@realmachinery.fi viimeistään 15.9.2018. Harjoittelun kesto ja alkamisajankohta sovitaan tarkemmin valitun henkilön kanssa.