Julkaistu: 14.02.2018

Joonas Tokee on päässyt hyvin sinuiksi Subarun kanssa

Joonas Tokee Racing teki paluun rallin SM-sarjaan!

Paluun Ralli SM-sarjaan tehnyt Joonas Tokee lähtee parantamaan suoritustaan ja tulostaan, kun sarjan toinen osakilpailu koittaa tulevana viikonloppuna Mikkelin ympäristössä.

Kovin suurta tulosparannusta ei tosin tarvitse tehdä, sillä 23-vuotias Oriveden Seudun UA:n kuljettaja sijoittui mainiosti SM2-luokassa toiseksi Arctic Lapland Rallissa Rovaniemellä.

Tammikuun lopulla ajettu kauden avauskisa oli Subaru-kuskille uran ensimmäinen rallikilpailu nelivetoisella autolla, joten nuorukainen omaksui uudet asiat varsin nopeaan tahtiin.

- Tunturin jälkeen on laitettu autoa kuntoon, nyt kaikki palaset ovat kohdallaan. Varsinaiset kisaa edeltävät testit ajettiin tiistaina, jolloin kokeilin pieniä muutoksia auton säätöihin, Tokee kertoo.

Kuljettaja myöntää, että vielä täytyy saada varmuutta ja rutiinia nelikolla ajamiseen. Ajoharjoitteiden lisäksi Tokee ja kartanlukija Jani Salo ovat treenanneet nuotitusta ennen Mikkeliin lähtöä.

- Vaakuna-rallista on varmasti tulossa mielenkiintoinen vääntö. Tiedän, että itsellä on varaa parantaa omaa tekemistä, mutta varmasti myös kilpakumppanit ovat valmiimpia kuin ensimmäisessä osakisassa.

- Täytyy pyrkiä hyvään suoritukseen ja virheiden minimoimiseen. EK-kilometrejä on nyt paljon vähemmän kuin Rovaniemellä, joten heti alusta saakka on oltava hereillä.

- Kelien puolesta homma näyttää mainiolta, ja tiet ovat varmasti hyvässä kunnossa. Ehdoton tavoite on taistella luokkavoitosta. Luulen meidän olevan valmiimpia siihen nyt, kun pohjaa Subarulla ajamiseen on saatu enemmän, päätti Tokee luottavaisena.

Teksti: Joonas Tokeen Rallitiedote
Kuva: Jarno Saari