Julkaistu: 25.01.2021

Paupekille neljä uutta Doosania

Oululainen Paupek Oy juhlisti 40-vuotistaivaltaan joulukuussa 2020 hankkimalla neljä uutta tela-alustaista Doosan-kaivukonetta. Tämän merkittävän konekaupan kirsikkana kakussa oli uutta 7-sarjaa edustava Doosan DX300LC-7.

Paupek Oy:n juuret ulottuvat vuoteen 1980, jolloin veljekset Pauli ja Pekka Piirala (Pauli ja Pekka = Paupek) aloittivat toiminnan timanttiporauksilla ja -sahauksilla. Nämä palvelut kuuluvat edelleen yrityksen sortimenttiin, mutta vuosien saatossa tarjontaan ovat liittyneet mukaan myös purkutyöt ja asbestipurkutyöt sekä kierrätys. Tänä päivänä suurimman siivun noin  6 miljoonan euron liikevaihdosta muodostavat eri menetelmin suoritetut vaativat saneeraus- ja purkutyöt. Erilaisia rakennusteknisiä palveluita Paupek toteuttaa 37 ammattilaisen voimin valtakunnallisesti toimipaikkoinaan Oulu, Lahti ja Helsinki.

Kierrätyksen merkitys kasvussa

– Kierrätyksestä on muodostunut merkittävä palanen teollisuudelle, rakennusteollisuudelle, rakennusliikkeille, julkiselle sektorille sekä yksityishenkilöille tarjoamastamme palvelukokonaisuudesta, kertoo toimitusjohtaja Pekka Piirala.

Oulun toimitilojen yhteydessä toimii jätteenlajittelu- ja -hyötykäyttökeskus, jota voivat hyödyntää myös rakentajat ja remontoijat. Keskus vastaanottaa betoni-, tiili- ja puujätettä.

Kierrätys- ja lajittelukeskuksessa jätteet lajitellaan käsittelyn ja uusiokäytön perusteella. Käsittelyn jälkeen syntyvät kierrätystuotteet voidaan uusiokäyttää mm. polttoaineena, betonimurskeena tai raaka-aineena.

Kierrätys- ja lajittelukeskuksen kalusto voidaan tarvittaessa siirtää toimimaan myös toimipisteen ulkopuolelle.

Nykyaikainen kalusto luo menestystarinaa

Paupek Oy:n kalusto on poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen. – Meillä on käytössämme noin 60 koneyksikköä. Nykyaikainen ja monipuolinen kalustomme on yksi yrityksemme pitkäaikaisen menestyksen peruspilareita, ammattitaitoisen henkilökuntamme ja palvelualttiutemme lisäksi. Uutta teknologiaa edustava konekanta tuo paitsi varmuutta tekemiseen luo myös työntekijöille miellyttävät ja turvalliset olosuhteet tehdä töitä. Nykytekniikkaa edustava konekanta on myös omiaan houkuttelemaan uusia nuoria arsenaaliimme ja alalle. Uudet koneet toimivat myös tyylikkäinä käyntikortteinamme kentällä, arvioi Pekka Piirala.

Yhdeksän Doosania rivissä

Piiralan veljesten yrityksen konerivistössä on tällä hetkellä yhdeksän Doosan-merkkistä konetta. – Nyt tehty neljän koneen kauppa on kolmas peräkkäinen Doosan-sarja, jotka vaihtuivat jälleen uusiin Doosaneihin. Korvattaviin koneisiin kertyi tunteja noin 4000-5000 ja uudet Doosanit suuntaavat jatkamaan näiden hyvin palvelleiden koneiden purku-urakoita. Yksi uusista koneista suuntaa Helsingin Jätkäsaaren laituria purkamaan ja muut kolme Doosania Pohjois-Suomen urakoihin, valaisee Piirala.

– Hankintaprosessissa puntaroimme kolmen konekauppiaan tarjoamaa, mutta vaakakuppi kallistui jälleen tämänkin konekaupan osalta RealMachineryn tarjoamaan Doosan-valikoimaan. Merkkiuskollisuutemme perustuu pitkäaikaiseen 23 Doosanin kokemukseen ja se johti parhaaseen tilanteeseen tässäkin vaihdossa. Doosania ei voi moittia – ne toimivat kiitettävästi. Toki myös RealMachineryn toteuttamilla hyvin toimivilla jälkimarkkinointipalveluilla on iso merkitys toiminnassamme. Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, ettei voi moittia RealMachineryä eikä kauppaa kanssamme tekevää Ojalan Harria – ihmisethän näitä kauppoja kuitenkin tekee. Homma ReaMachineryn kanssa toimii vaivattomasti, muuten en olisi tässä kertomassa näitä asioita, perustelee Piirala päätöstään. 

Taloudelliset ja hyvin varustellut uudet koneet

Vuoden 2020 puolella Paupekin uusista Doosaneista matkaan ehtivät Doosan DX300LC-7 ja kaksi kappaletta Doosan DX255LC-5. Tammikuun puolella kvartetti muodostetaan Doosan DX225LC-5 -kaivukoneella.

Uusi konesarja on varusteltu purkutöihin sopivilla laitteilla sisältäen vasarat, purkukourat, pulveroijat, purkukalterointi ja pohjapanssari sekä BMAir paineistettu ohjaamon ilmansuodatus turvaamaan miellyttävän ja turvallisen ohjaamotyöskentelyn vaativissakin olosuhteissa. Lisäksi varustelistaan kuuluu mm. lisähydrauliikka laitteiden pyörittämiseen, rasvarit sekä lämmittimet.

– Uusien koneiden polttoainetaloudellisuus lisää kilpailukykyämme. Lisäksi etenkin uuden seiskasarjan kolmesatasen hienot hiotut ominaisuudet uusittuine ohjaamoineen totta kai ovat edistysaskel, näkee Piirala.

Korona ei masenna

Paupekilla ei itketä koronavuonnakaan. – Moni pelkää ja kauhistelee koronan heijastusvaikutuksia, mitä pelätään seuraavaksi? Jos noin ajatellaan, aina on tosiaan jotain pelättävää. Kyllähän korona on meidänkin liikevaihdosta syönyt pois 20-25 %, mutta positiivisia väreitä on ilmassa ja rakennuksillahan onkin mennyt suhteellisen hyvin. Korona on lisäksi varmaankin kerryttänyt tietynlaista patoumaa esimerkiksi purkutöiden osalta. Eli meillä on positiiviset näkymät ja uskoa tulevaisuuteen. Eihän me muutoin mm. tämänkaltaisia isoja investointeja tehtäisi, sanoo Piirala.

Pitkälle tarinalle haetaan uutta kertojaa

– Lähtökohta on, että ollaan raiteilla ja siellä missä meitä tarvitaan – kilpailukykyisesti. Hintakilpailu on alalla kovaa ja jossain kohtaa urakat tehdään aivan liian alhaisella hintatasolla, mutta tästä huolimatta olemme menestyneet jo neljä vuosikymmentä pysymällä tiukoissakin aikatauluissa laadukkaasti toimien. Nyt haemme jatkajia tälle rakentamallemme menestystarinalle. Tarjolla olisi huippukalusto ja ammattitaitoi-nen henkilökunta toteuttamaan ura-koita vuosikymmenten kuluessa kertyneelle asiakaskunnallemme. Kannattaa olla yhteyksissä niin keskustellaan, mikäli kiinnostusta on jatkaa elämäntyötämme, kehottaa Pekka Piirala.

 

Teksti ja kuvat: Europörssi, Petri Kuhlman

Edustuksiamme