Julkaistu: 08.11.2021

RealMachinery toimittaa koneita Pohjois-Suomeen

RealMachineryn Oulun toimipisteen myyntipalvelut vahvistuivat kesäkuussa, kun Rovaniemeltä lähtöisin oleva maanmittaustekniikan insinööri Ville Määttä aloitti siellä konemyyjänä. Ville Määttä on toiminut aikaisemmin Destian palveluksessa maarakennustöissä, vastuualueena koneohjaus. Sen jälkeen hän siirtyi mittalaitemyyntiin, ensin Sitech Finlandille ja sen jälkeen Leicalle. Aikaisempi kokemus maarakennusalalta on ollut avuksi konemyynnissä.

Mielenkiintoinen ala ja paljon erilaisia toimijoita ja myynnillisiä haasteita.

”Aloitin kesäkuussa ja siirtymä lisälaitemyynnistä konemyyntiin on ollut sujuvaa. Olimme tunteneet esimieheni Harri Ojalan kanssa jo pidempään, joten yhteys oli jo olemassa, kun työpaikka aukesi”, toteaa Ville Määttä.

Määtän tehtäviin kuuluu uusien Doosan-, Amman- ja Mecalac-koneiden myynnin lisäksi koneiden vuokraus lähinnä pohjoisen Suomen maarakennuskoneasiakkaille Lappiin, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Unohtamatta RealMachineryn laajaa vaihtokonevalikoimaa.

Vaikka ala on sinällään tuttu, niin on ollut paljon opeteltavaakin.

”Onneksi on ollut hyvä opettaja viereisessä työpisteessä”, kehuu Ville Harri Ojalaa, joka toimii tätä nykyä RealMachineryn myyntijohtajana.

Aktiivinen ote on oltava ja jalkatyötä saa tehdä, mutta se sopii Villelle hyvin. Mittalaitemyynnin kautta on jo alalla entuudestaan tuttuja asiakkaita.

”Mielestäni olen saanut homman hyvin käyntiin ja ensimmäisiä konekauppoja on päästy allekirjoittamaan.”

Villen mukaan tarjouksia saa tehdä tasaisesti ja kysyntää on. Kilpailu konealalla on kovaa, mutta usko Doosan-konekannan kasvuun pohjoisessa on kova.

Vuokraamalla nopeasti

Konevuokraus on ollut kasvava trendi jo pitkään. Asiakkaalle usein helppo ja nopea ratkaisu pitää vuokrauksen maarakennusalalla hyvällä tasolla jatkossakin.

”Me pyrimme pitämään vuokrakonevalikoiman Oulussa kunnossa. Asiakas saa meiltä tarvitsemansa koneen helposti ja nopeasti työmaalle. Olemme kasvattaneet konekantaa Oulussa. Ja jos konetta ei täältä löydy, niin saamme sen siirrettyä tarvittaessa nopeasti Lempäälästä tai Keravalta”, kertoo Määttä.

Kaikkiaan RealRentalilla on yli 200 koneen ja lisälaitteen valikoima, jota täydennetään jatkuvasti vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita ja kysyntää.

Pohjois-Suomessa kysytyimpiä konetyyppejä vuokralle ovat viime kuukausina olleet Doosanin 8,5- ja 25-tonniset tela-alustaiset ja 16-tonniset pyöräalustaiset kaivukoneet.

”Meidän vuokrakoneitamme on töissä kattavasti kaikkialla Pohjois-Suomessa. Myös pitkäpuomikoneita on nyt pari vuokrattuna tänne pohjoiseen”, muistaa Ville lisätä. ”Vuokraamalla saadaan myös uusia asiakkaita tutustumaan meidän edustamiin konemerkkeihin. Se johtaa monesti jatkossa myös samanmerkkisen koneen kauppoihin. Uuden tai vaikka vähän käytetyn.”

Toimivat jälkimarkkinat tukevat myyntiä

RealMachineryn edustamien konemerkkien valtuutettuna huoltoliikkeenä pohjoisessa Suomessa toimivalla Wetteri Powerilla on korjaamot Rovaniemellä, Keminmaalla, Kuusamossa, Kajaanissa, Kokkolassa, Kempeleessä sekä Ruskolla ja Poikkimaantiellä Oulussa. Kenttähuolto tukeutuu huoltoautoihin, joita on käytettävissä kaikkiaan 13. Niistä yksi Keminmaan ja Rovaniemen sekä kaksi Ruskon autoista liikkuvat nimikkomekaanikon kuljettamina.

Wetteri Power palvelee toimialueellaan laajasti maarakennuskoneiden ja kuorma-autojen käyttäjiä. Konepuolen merkkien Doosan, Ammann ja Mecalac lisäksi kuorma-autopuolella ovat edustettuina Volvo ja Renault Trucks.

Vahvaan toimijaan jälkimarkkinointipuolella on hyvä tukeutua. Wetteri Power on perinteikäs ja varsinkin pohjoisen alueen vaatimukset ja tavat tunteva huoltoliike.

”Huollon toimivuutta ei voi liikaa korostaa. Onneksi se toimii ja asiakkaat tuntuvat olevan siihen hyvin tyytyväisiä”, toteaa Ville Määttä.

Pohjois-Suomessa riittää töitä

Maarakennusalalla on Oulun seudulla ja muutenkin Pohjois-Suomessa hyvin töitä. Varsinkin Metsä Fibren Kemin tehtaan rakentaminen on työllistänyt alaa todella paljon. Kesäaika on ollut vilkasta muutenkin ja infrarakentaminen varmasti jatkuu myös ensi keväänä vilkkaana.

”Meillä on täällä Graniittitiellä hyvä porukka ja hyvät tilat palvella kasvavaa asiakaskuntaa”, kehuu Ville RealMachineryn Ouluun reilut kaksi vuotta sitten valmistuneita toimitiloja ja toivottaa uudet ja vanhat asiakkaat tervetulleeksi konekaupoille.

Teksti ja kuva: Jussi Lehtonen, Konepörssi

Edustuksiamme