Wihuri tuo laajemmat hartiat RealMachineryn palveluihin
Julkaistu: 07.06.2022

RealMachinery oy ja sen Suomessa toimivat tytäryhtiöt siirtyivät yrityskaupan myötä Wihuri oy:lle marraskuussa 2021. Tämä antaa RealMachinerylle merkittävästi laajemmat hartiat palvella nykyisiä ja uusia asiakkaitaan valtakunnallisesti niin konekaupassa, kuin huolto- ja korjaamopalveluissakin. RealMachineryn toiminta jatkuu normaalisti omana yksikkönä osana Wihuri-konsernia.
RealMachinery on kymmenen toimintavuotensa aikana noussut yhdeksi alan kärkitoimijoista Suomessa. Yrityksen edustamat tuotteet, maanrakennuspuolella Doosan, Mecalac ja Amman, sekä nostinpuolella Haulotte, Palfinger, Grove ja Potain, ovat alojen kärkimerkkejä. Lisäksi RealRental -konevuokraamo on yksi maan suurimpia yli 200 vuokrakoneen valikoimallaan.
- Mikko Uusi-Marttila tiimeineen on tehnyt kovaa jälkeä rakentaen RealMachinerysta ison tekijän markkinoilla. Yrityksellä on vahva organisaatio ja fasiliteetit on laitettu kuntoon. Asiakaskunta on laaja ja varsinkin Doosan on ottanut vahvan markkinaosuuden Suomessa, kehuu Wihuri Oy Teknisen Kaupan toimialajohtaja Jonne Honkanen.
Wihuri Teknisellä Kaupalla on pitkä kokemus maanrakennuskoneista, sillä se edusti Caterpillarin koneita vuodesta 1947 yli 72 vuoden ajan. Yhteistyö päättyi vuonna 2019.
- Vuonna 2019 Wihuri teki strategisen linjauksen ja myi Caterpillarin liiketoiminnot Sveitsiläiselle Avescolle. Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen palaamme mukaan isojen maanrakennuskoneiden markkinoille ja näemme RealMachineryssa sekä Doosanissa vahvan potentiaalin kasvulle.
RASKAAT MAANRAKENNUSKONEET LUONNOLLINEN JATKUMO
Parin viimeisen vuoden aikana Wihuri Tekninen Kauppa on toteuttanut strategiaansa aktiivisesti ja uusia toiminnan tukijalkoja on tuotu valikoimaan.
- Jo vuonna 2019 uudeksi tukijalaksi hankittiin John Deere -maatalouskoneiden maahantuonti, myynti ja jälkipalvelut. Koko paketti rakennettiin Suomeen täysin tyhjästä ja olemme kasvattaneet markkinaosuuttamme tavoitteidemme mukaisesti. Seuraavien vuosien aikana pyrimme 25 % markkinaosuuteen ja olemmekin sen suhteen hyvin aikataulussa. Vuoden 2020 aikana toimintaa kasvatettiin ostamalla John Deeren maatalousliiketoiminnot Virosta ja saman vuoden aikana taloon saapui Bobcat-maanrakennuskoneiden edustus. Lisäksi valikoima kasvoi Fayat-koneilla ja maataloustarvikkeilla, listaa Honkanen.
Kasvu huipentui marraskuussa 2021 varmistuneeseen kauppaan RealMachineryn Suomen liiketoimintojen ostamisesta.
- Haemme vahvaa kasvua nyt ja tulevaisuudessa. Viimeistään Bobcatin tulon myötä oli selvää, että tarvitsemme mukaan isot maarakennuskoneet täydentämään valikoimaamme. Kartoitimme tarkkaan eri mahdollisuudet ja nopeasti päädyimme neuvotteluihin RealMachineryn kanssa. John Deeren kanssa toiminta kehitettiin Suomessa täysin nollasta itse, mutta tällä kertaa halusimme mahdollisimman valmiin paketin. RealMachinerylla on erinomainen verkosto Suomessa, hyvät tuotemerkit ja kaikki fasiliteettejä myöden kunnossa. Näimme, että tämä olisi meille ehdottomasti paras vaihtoehto, valottaa Honkanen kauppaan johtaneita taustoja.
KOKONAISVALTAINEN TOIMIJA
Wihuri Tekninen kauppa myi ennestään John Deere -tuotteita maatalouteen, Wille- ja Bobcat-koneita ympäristö- ja kiinteistöhuoltoon,sekä Linde-trukkeja logistiikkapuolelle. Nyt kaupan myötä valikoima kasvaa Doosan- ja Mecalac-maanrakennuskoneilla, Ammann-tienrakennuskoneilla, sekä RealLiftin edustamilla nostimilla.
- Haluamme olla kokonaisvaltainen toimija ja nyt olemme taas sellainen. Teemanamme on, että ”huonoa ei myydä koskaan”. Kaikki meidän merkkimme edustavat alojensa kärkeä. Nyt pystymme palvelemaan kaikkia asiakassegmenttejämme täysipainoisesti ja se tekee meistä vahvan toimijan.
YOUR WORK GETS DONE. EVERYDAY.
Wihurin ydinajatuksena on aina ollut se, että asiakkaat saa hoidettua työnsä joka päivä olosuhteista riippumatta.
- Mottonamme toimii; ”Your works gets done. Everyday.” Meidän asiakaskuntamme koostuu kaikenkokoisista yrityksistä ja eri alojen yrittäjistä, joiden täytyy saada työnsä tehtyä joka päivä hyödyntäen meidän laadukkaita koneitamme sekä palveluitamme. Tämä ajattelumalli tuodaan entistä vahvemmin mukaan myös RealMachineryn toimintaan. RealMachinery on ollut jo pitkään oman alansa asiakaslähtöisin toimija ja tätä haluamme vahvistaa myös jatkossa. Asiakas on keskiössä ja palveluiden pitää toimia myynnistä jälkipalveluihin asiakkaan odottamalla tasolla joka päivä, toteaa Honkanen.
PITKÄJÄNTEISTÄ TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ
Wihuri Oy on yli 120-vuotias perheyritys, jonka toiminnassa on mukana edelleen toinen sukupolvi. Pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen kulkee veressä.
- Lähdemme luonnollisesti pitkäjänteisesti kehittämään myös Real- Machineryn toimintaa. Olimme Caterpillarin maahantuojana 72 vuoden ajan, joten eiköhän Doosanin kanssa touhuta vähintään samanlainen pätkä ja vähän ylikin, naurahtaa Honkanen.
Mitä Wihuri Tekninen Kauppa tuo pitkäjänteisyyden lisäksi RealMachineryn toimintaan?
- Tuomme totta kai omaa kokemustamme vahvistamaan Realin toimintaa. Meillä molemmilla on hyvin samanlaiset arvot, jossa kaikki työ tehdään asiakkaan hyväksi. Maanrakennuspuolella RealMachinery on ollut vahva tekijä varsinkin Doosanin kanssa ja uskon, että pystymme tuomaan vielä pienen buustin sillekin puolelle. Doosan on tekniikaltaan hyvä kone, joka soveltuu monipuolisiin maanrakennustöihin. Haluamme tuoda mukaan myös uusia asiakkaita.
KATTAVAMPAA PALVELUA HALKI SUOMEN
Kahden ison tekijän yhdistyminen vahvistaa varsinkin jälkipalveluita entisestään.
- Yhdistämällä meidän ja RealMachineryn jälkimarkkinointiverkostot, saadaan siitä varmasti Suomen kattavin. Totta kai jossain paikkakunnilla toimintoja tullaan yhdistämään ja keskittämään 1-2 toimipisteeseen. Esimerkiksi Oulussa maatalouspuoli keskittyy enemmän Oulun alapuolella Kempeleeseen ja maanrakennus kaupungin yläpuolelle Ruskoon. Asiakkaamme ovat tottuneet toimimaan näissä omissa toimipisteissä ja jatkossakin näin voidaan toimia. Mahdolliset yhdistämiset mietitään tarkkaan ja niin, ettei asiakaspalvelumme heikkene, vaan tehostuu.
Asiakaspalvelun taso pidetään korkealla.
- Asiointia toimipisteissämme asiakkaat pitävät mielekkäänä jatkossakin ja laajan osaamisen myötä pystymme auttamaan kaikissa asioissa. Panostamme edelleen asiakaspalvelumme laatuun ja osaamiseen koulutuksien, sekä sisäisen kehittämisen kautta. Tukiverkostommeasiakkaiden suuntaan on laaja ja se tulee vielä kasvamaan. Esimerkiksi Wihurilla olemme viimeisen vuoden aikana avanneet kolme uutta toimipistettä, palkanneet 30 uutta mekaanikkoa ja tätä tulee tapahtumaan myös jatkossa. Varsinkin liikkuvaan huoltoon tullaan panostamaan lisää ja huoltoautoja saadaan eri paikkakunnille nopeallakin aikataululla.
Loppuun vielä se monia askarruttanut kysymys, miten kauppa vaikuttaa RealMachineryn asiakkaisiin?
- Käytännössä ei mitenkään. Kaikki palvelut pysyvät ennallaan henkilökuntaa myöden. RealMachinery jatkaa omalla nimellään, palvellen edelleen omat asiakkaansa. Asiakkaalle uutta on Wihurin tuoma lisäosaaminen ja kokemus, sekä yhdistymisen myötä kasvava palveluverkosto. Eli jatkossa Realin asiakas saa palvelua entistä useammalla paikkakunnalla Suomessa – asiakas on meillä edelleen ykkönen, toteaa Honkanen lopuksi.
Teksti ja kuva: RealMagazine, Taneli Jokela